Hortus-planeetan eriskummalliset ihmiset

Please share if you want to help to promote peace!

Hortus-planeetalla asui omenaihmisiä, luumuihmisiä, päärynäihmisiä ja vadelmaihmisiä. Omenaihmiset elivät omenasoseella, omenahillolla, omenamarmeladilla ja omenatortulla. Luumuihmiset elivät luumusoseella, luumuhillolla, luumumarmeladilla ja luumutortulla. Päärynäihmisten ja vadelmaihmisten ruokavalio oli vastaavanlainen.

Aika pitkään kaikki sujui ihan hyvin, mutta eräänä päivänä päärynäihmiset olivat kurkkuaan myöten täynnä iänikuista päärynämarmeladia. Joku päärynäihmisistä sanoi: "Tiedättekö mitä! Meidän pitäisi ryhtyä varkaiksi!"

"Varkaiksi? Mitäs ne sitten ovat?"

"Aivan yksinkertaisesti hiivimme yön tultua luumuihmisten luokse, ja kun kaikki nukkuvat, hyökkäämme heidän kimppuunsa ja annamme heille selkään. Sitten otamme niin paljon luumuja kuin suinkin pystymme kantamaan ja juoksemme pakoon. Ja lopultakin voimme syödä luumusosetta ja luumumarmeladia, luumuhilloa ja luumutorttua!"

"Bravo! Siitä tulee hauskaa!"

Ja he hiipivät luumuihmisten kylää kohti. Kaikkien nukkuessa he hyökkäsivät kylään, tunkeutuivat taloihin ja antoivat luumuihmisille selkään. Sitten he ottivat niin paljon luumuja kuin jaksoivat kantaa ja juoksivat pakoon.

Luumuihmiset olivat kauhuissaan ja surullisia.

"Mitä se oli? Tuollaista ei ole koskaan tapahtunut!"

"Ehkä päärynäihmiset ovat tulleet hulluiksi? Meidän täytyy lähettää rouva Luumunvarsi heidän luokseen!"

Vanha rouva Luumunvarsi osasi nimittäin tehdä luumunkivistä öljyä, joka paransi kaikki sairaudet lukuun ottamatta murtuneita jalkoja.

Siispä rouva Luumunvarsi lähti luumunkiviöljykannuineen matkaan.

Mutta illalla hän tuli takaisin. "He eivät halua tulla parannetuiksi", hän sanoi. "He uhkasivat antaa minulle selkäsaunan ja lähettivät minut pois."

"Onpas paha juttu! Mitäs me nyt teemme?"

"Jos he eivät halua antaa parantaa itseään, he eivät ole sairaita vaan pahoja. Meidän täytyy rangaista heitä!"

"Niin tehdään. Me hyökkäämme heidän kimppuunsa ja otamme heiltä päärynät pois. Sehän on vain oikeudenmukaista!"

Ja kaikki riemuitsivat ja huusivat yhtä aikaa, vain rouva Luumunvarsi pudisti huolestuneena päätään.

Niinpä luumuihmiset lähtivät sotapolulle, ja yöllä he hyökkäsivät päärynäihmisten kimppuun ja antoivat heille selkään. Sitten he ottivat niin paljon päärynöitä kuin jaksoivat kantaa ja juoksivat pois.

"Mitäs te sitten teette, jos he huomenna hyökkäävät taas meidän kimppuumme?"

Kaikki katsoivat toisiinsa huolestuneina, mutta nuori herra Luumunkivi sanoi: "Pidämme vain vahtia ympäri kylää, otamme pitkät kepit, ja kun he sitten tulevat, annamme heille selkään."

Niin he myös tekivät, ja kun päärynäihmiset pari yötä myöhemmin tulivat taas, he saivat kamalan selkäsaunan.

"No niin, mitäs minä sanoin! Annoimme heille oikein isän kädestä! Ne eivät uskalla kovin pian käydä meidän kimppuumme uudestaan."

"Hienoa, hienoa. Mutta tiedätkö mitä? Kahden viikon ajan pidimme joka yö vahtia ja päivät olemme nukkuneet. Tänä aikana olemme syöneet kaiken luumutorttumme ja kaiken luumumarmeladimme, eikä meillä ole ollut aikaa leipoa tai keittää!"

"Siinä tapauksessa kaikkien pitää antaa teille omistaan vähän. Tehän piditte vahtia kaikkien puolesta."

Siispä kaikki luumuihmiset antoivat vahdeille ruokaa ja herra Luumunkivi sai eniten. "Minunhan täytyy pitää kaikesta huolta. Minä kannan vastuun!"

Jonkin ajan kuluttua luumuihmiset alkoivat kuitenkin nurista, sillä tähän asti ruokaa oli aina riittänyt kaikille. Mutta nyt, kun kaikki nuoret miehet pitivät vahtia, sen sijaan että olisivat huolehtineet luumupuista ja leiponeet ja keittäneet hilloa, kaikki ei enää riittänytkään.

Herra Luumunkivi sanoi: "Hm, kenen syy on, että kaikki nuoret miehemme joutuvat vartioimaan eivätkä voi tehdä töitä? Päärynäihmisten! Siis päärynäihmisten täytyy maksaa siitä hyvästä!" Ja hän marssi miehineen päärynäihmisten kylään ryöstääkseen heidät uudestaan. Mutta myös päärynäihmiset olivat hankkineet vahteja ja seurasi hirveä selkäsauna kummankin kylän asukkaiden välillä, eivätkä luumuihmiset päässeet käsiksi päärynöihin.

Silloin herra Luumunkivi sanoi: " Meidän täytyy sitoa verkkoja ja heittää ne päärynäihmisten vartijoiden päälle. Silloin pystymme voittamaan heidät ja voimme ryöstää kylän!"

Siis luumuihmisten täytyi solmia verkkoja, ja tällä kertaa ryöstöretki onnistui.

Ylpeänä herra Luumunkivi palasi joukkonsa johdossa takaisin ja nuorista miehistä jokainen kantoi päärynäsäkkiä hartioillaan.

Herra Luumunkivi kantoi myös jotakin - nimittäin vastuun.

Keskellä kylää herra Luumunkivi antoi käskyn kumota kaikki päärynät yhteen isoon kasaan. Sitten hän jakoi kasan kolmeen pienempään kasaan. "No niin," hän sanoi, "Yksi kasa jaetaan kaikkien kylän asukkaiden kesken, jotta kaikilla on tarpeeksi syötävää. Toinen kasa jaetaan sotilaideni kesken, koska he taistelivat niin urhoollisesti. Ja kolmannen kasan saan minä, koska minä kannan vastuun kaikesta."

Ja kaikki riemuitsivat ja taputtivat herra Luumunkiveä olkapäälle. Vain vanha rouva Luumunvarsi pudisti huolestuneena päätään ja sanoi: "Entäs sitten, jos hekin sitovat parhaillaan verkkoja, nuo päärynäihmiset?"

"Tiedän, tiedän! Me rakennamme muurin kylän ympärille, sitten he eivät voi enää hyökätä kimppuumme!"

Ja niin luumuihmisten täytyi rakentaa muuri kylän ympärille.

Mutta päärynäihmiset eivät halunneet jäädä kärsimään tappiostaan. Ja heidän tiedustelijansa kertoivat luumuihmisten rakentavan muuria kylänsä ympärille. Silloin päärynäihmisetkin rakensivat muurin oman kylänsä ympärille. Ja he solmivat verkkoja sitoakseen vartijoita. Ja sitä paitsi, he rakensivat itselleen tikapuita voidakseen kiivetä luumuihmisten muurin yli. Ja eräänä yönä he hyökkäsivät tikkaineen luumukylään ja ryöstivät sen.

"Nyt saa riittää! Meidän täytyy vihdoinkin antaa noille mädille päärynöille sellainen opetus, josta he eivät ikinä toivu!"

Ja herra Luumunkivi käski luumuihmisiä rakentamaan korkean tornin pyörien päälle. Sen hän aikoi vetää päärynäkylän muurille ja sieltä hän sytyttäisi päärynäihmisten talot palamaan.

Mutta tällä välin päärynäihmiset olivat alkaneet rakentaa valtavaa kivilinkoa, jolla he aikoivat ampua luumukylän muurin alas.

Ja eräänä yönä luumuihmisten armeija hiipi päärynäihmisten kylää kohti ja päärynäihmisten armeija hiipi luumuihmisten kylän suuntaan. Ja koska yö oli pimeä ja sumuinen, armeijat hiipivät toistensa ohi huomaamatta toisiaan. Kun päärynäihmiset saivat torninsa luumuihmisten muurien viereen, herra Luumunkivi kiipesi torniin ja karjui: "Avatkaa portti ja antautukaa, muuten sytytämme koko kylänne palamaan!" Ja koska päärynäihmisten armeija oli poissa, kylän asukkaat avasivat portit ja päästivät luumuihmiset sisään.

Ja kun päärynäihmiset saivat vedettyä kivilinkonsa luumukylän muurille, heidän johtajansa kirjoitti lapulle: "Antautukaa, muuten ammumme koko kylänne kivikasaksi!" Ja lapun hän kääri kiven ympärille ja antoi ampua sen muurin yli. Ja luumuihmiset avasivat portit ja päästivät päärynäihmiset sisään.

Mutta kun armeijat aikoivat alkaa ryöstelynsä, ei ollutkaan enää jäljellä oikeastaan mitään. Vain muutamia purkkeja marmeladia, pari kuivunutta torttua ja hillonloppu, mutta sekin oli jo ehtinyt homehtua.

"Mitään ei ole enää jäljellä", sanoivat päärynäihmiset luumusotilaille. "Meillä ei ole ollut aikaa keittää hilloa ja huolehtia puista, kaikki on mennyt sotavarusteluun."

"Meillä ei ole enää mitään", sanoivat luumuihmiset päärynäsotilaille, "meillä ei ole ollut aikaa hoitaa puita ja leipoa torttuja, kaikki on mennyt sotavarusteluun."

"Paska!" sanoi päärynäsotilaiden johtaja ja kääntyi takaisin. "Hitto!" sanoi herra Luumunkivi ja johti armeijansa takaisin kotiin.

Aamun sarastaessa armeijat kohtasivat toisensa puolivälissä matkaa ja pelkästä raivosta ne alkoivat tapella. Mutta kumpikaan johtaja ei osallistunut tappeluun. He seisoivat kumpikin pienellä kukkulalla, katsoivat vihaisesti toisiaan ja miettivät kuumeisesti.

Kun armeijat heidän mielestään olivat tapelleet tarpeeksi, he komensivat ne marssimaan ja veivät armeijansa kotiin.

Seuraavana päivänä rouva Luumunvarsi kutsui luumuihmiset kokoon ja sanoi: "Tämä ei sovi. Luumuja ei ole nimittäin enää jäljellä, koska kukaan ei ole huolehtinut puista. Ne kaikki ovat menneet pilalle. Myöskään jauhoja torttuja varten ei ole enää. Ja muutenkaan tämä ei voi jatkua näin. Mitä järkeä on ryöstellä puolin ja toisin. Jos haluamme, että meillä on tarpeeksi syötävää, täytyy jokaisen tehdä töitä koko päivä, myös päärynäihmisten. Ryöstelystä ei kasva luumuja eikä päärynöitäkään. Meidän täytyy tehdä rauha päärynäihmisten kanssa!"

Ja luumuihmiset, jotka vihdoinkin halusivat taas huolehtia luumupuistaan ja tehdä hilloa, olivat yhtä mieltä hänen kanssaan.

Ainoastaan herra Luumunkivi oli hapan. Sillä jos ei enää ollut sotaa, ei hänkään voinut enää johtaa joukkoja ja kantaa vastuuta, eikä ollut mitään saalista, josta hän olisi voinut ottaa isoimman osan itselleen.

Hän vaelsi vadelmaihmisten kylään ja sanoi heille: "Kuulkaa. Päärynäihmisillä ei ole enää mitään syötävää, he antoivat kaiken sodan takia. Siispä on olemassa suuri vaara, että päärynäihmiset seuraavaksi ryöstävät teidät!"

Vadelmaihmiset raapivat korvantakusiaan ja sanoivat: "Emmehän me ole tehneet heille mitään!"

"Se on yhdentekevää", herra Luumunkivi sanoi, "he ovat varkaita ja hakevat saaliinsa sieltä, mistä voivat sen saada."

"Sehän on kamalaa!" vadelmaihmiset sanoivat. "Mitä meidän pitäisi sitten tehdä? Me emme tiedä sodankäynnistä mitään."

"Mutta me sen sijaan tiedämme!" herra Luumunkivi sanoi. "Minulla on ehdotus: antakaa meille pari kipollista vadelmia - meillä on nimittäin juuri nyt sattumalta vähän pulaa hedelmistä - ja me autamme teitä taistelemaan päärynäihmisiä vastaan."

"No hyvä", huokasivat vadelmaihmiset, "mikä muukaan tässä auttaa!"

Ja herra Luumunkivi palasi takaisin luumukylään ja sanoi luumuihmisille: "Seuraavaan luumusatoon on aikaa melkein vuosi! Millä aiotte elää sen ajan? Jos teemme rauhan, meidän täytyy nähdä nälkää vuosi. Mutta jos liittoudumme vadelmaihmisten kanssa taistellaksemme päärynäihmisiä vastaan, saamme heti heiltä vadelmia."

"Niin on parempi", huusivat nuoret miehet, jotka olivat jo tottuneet taistelemaan. "Osaamme paremmin taistella kuin kasvattaa luumuja."

Muut luumuihmiset raapivat korvantakusiaan ja sanoivat: "Näkisimme nälkää vuoden verran, kuka sitä sitten kestäisi?" Kaikki olivat samaa mieltä herra Luumunkiven kanssa. Vain rouva Luumunvarsi pudisti huolestuneena päätään.

Mutta päärynäihmisten sotapäällikkö oli sillä välin liittoutunut omenaihmisten kanssa. Ja niin kaikki alkoi uudestaan alusta: Vadelmaihmiset ja omenaihmiset joutuivat rakentamaan muurit kyliensä ympärille, heidän täytyi sitoa verkkoja, rakentaa tikkaita ja linkoja ja piiritystorneja ja kaiken lisäksi heidän täytyi vielä maksaa suojelijoilleen puolet hedelmistään. Ja kun vuosi oli lopullaan, ei koko planeetalla ollut enää mitään syötävää eikä mitään ryöstettävää.

Silloin rouva Luumunvarsi kutsui kaikki planeetan naiset kokoon - se onnistui helposti, koska kyseessä oli vain neljä kylää - ja sanoi heille: " Näin tämä ei voi jatkua. Ryöstelystä ja sodankäynnistä ei kasva luumuja eikä vadelmia, ei omenoita eikä päärynöitä. Jonkun täytyy tehdä työt, muuten ei ole saalistakaan. Ja koska juuri ja juuri riittää, että jokainen tekee oman osansa, ei meillä yksinkertaisesti ole varaa tuollaiseen ryöstelyyn. Verkkoja, tikkaita, kivilinkoja, muureja ja piiritystorneja ei voi syödä!"

"Totta!" sanoivat naiset.

"Sanokaa siis miehillenne, että heidän on rauhan merkiksi puristettava toistensa kättä ja mitä pikimmin palattava takaisin puutarhoihin. Muuten me kaikki kuolemme nälkään!"

"Hyvä!" sanoivat naiset.

Ja niin tehtiin sopimus ja miehet puristivat toistensa kättä ja mutisivat: "Anteeksi, tätä ei enää tapahdu." Ja niin rauha palasi Hortus-planeetalle. Ja kahden, kolmen niukan vuoden jälkeen kaikilla oli taas tarpeeksi syötävää ja rouva Luumunvarsi lähetti kaikkiin kyliin luumumarmeladitölkkejä ja muiden kylien naiset lähettivät toisiin kyliin omenatorttua, päärynäsosetta ja vadelmahilloa.

Ja koska rauha vallitsi niin kauan, ihmisillä oli aikaa ajatella hieman ja keksiä jotakin. Yksi keksi omenanpoimintapihdit, joilla saattoi poimia omenoita kiipeämättä puuhun. Toinen kehitti vadelmapensaan ilman pikkejä. Kolmas keksi laitteen, jolla luumuista oli aivan helppo poistaa kivet. Ja neljäs keksi erityisen veitsen päärynöiden kuorimista varten.

"Hienoa", sanoivat naiset, "nyt jokaisen tarvitsee tehdä töitä vain puoli päivää ja silti kaikille riittää syötävää."

Mutta eräänä päivänä herra Luumunkivi nousi ylös ja sanoi luumuihmisille: "Eihän se sovi, että puoli päivää vain laiskottelemme, pelkästään sen takia, että työ on uuden luumunkivenpoistolaitteen takia helpottunut. Mitäs sitten, jos päärynäihmiset keksivät hyökätä kimppuumme ja pakottaa meidät tekemään itselleen töitä toisen puolen päivästä? Päärynäihmiset ovat keksineet uuden päärynänkuorimaveitsen. Siinä piilee suuri vaara: Jos heidän ei enää tarvitse tehdä töitä koko päivää saadakseen tarpeeksi syötävää, silloin heillä on aikaa rakentaa uusia piiritystorneja ja kivilinkoja! Siis emme saa haaskata puolta päivää peleihin ja tarinankertomiseen. Kun teemme töitä uudella luumunkivenpoistajallamme, meillä on tarpeeksi aikaa ajatella puolustustamme. Sen sijaan että me kaikki teemme töitä vain puoli päivää, pitäisi jokaisen mieluummin tehdä puoli päivää töitä ja toinen puoli päivästä rakentaa kivilinkoja ja harjoitella. Nyt meillä vihdoinkin on varaa pitää armeijaa. Vain sillä tavalla voimme suojella itseämme päärynäihmisten uudelta hyökkäykseltä ja tekemästä meistä lopulta orjiaan!"

Ja niin olisi kaikki melkein alkanut taas alusta, ellei.

.ellei rouva Luumunvarsi olisi noussut seisomaan ja vetänyt kaikkien silmien edessä herra Luumunkiveä turpaan. Silloin herra Luumunkivi istuutui aivan hiljaisena eikä koskaan enää sanonut sanaakaan.

Tekijän kommentit